Intuitio, mitä se on? Ääni sisimmässäsi, sydämen kutsu, vatsanpohjassa oleva ennakkotunne, etiäinen, vaisto? Onko se meillä jokaisella, vai voiko se olla jotain kadotettua tai jotain, jota ei koskaan ollutkaan?

Jokaisen elämässä intuitiolla on tietty rooli valintoja tehdessä ja omaa elämänpolkua kulkiessa. Intuitiota kutsutaan myös nimellä kuudes aisti, vaikka se ei perustu yksittäiselle aistihavainnolle. Se on sisäinen tuntemus tai tieto, että jokin on oikein itselle. Toiset pystyvät kuulemaan sisäisen äänensä paremmin, toiset ovat ehkä kadottaneet sen kokonaan. Silti se on siellä jossain, esiin kaivettavissa ja valmiina ohjaamaan kohti onnea ja omannäköistä elämää.

Joskus on vaikeaa tietää, mitä todella haluaa. Varsinkin, jos moni vaihtoehto tuntuu joko tasavertaisen kutsuvalta ja toisessa tilanteessa yhtäläisen luotaan työntävältä. En voi itse väittää osanneeni kuunnella omaa sisäistä ääntäni kovinkaan hyvin. Sen hiljainen ääni on toisinaan kadonnut maailman pauhuun, ja olen puskenut menemään tahdon ja järjen voimalla. Silti on ollut hetkiä, kun olen uskaltanut hypätä, rohkeastikin, vaistoni kutsumana. Ulkopuolisesta maailmasta välittämättä. Riskejä ottaen. Ehkä tämä kyky hypätä on ollut intuitioni ansiotaProjectBeGoodEhkä intuitioni sai minut myös tarttumaan tavallista tiukemmin kirjaan, joka tuli eteeni. Katja Frangen Intuitiolla on kirja, josta tekisi mieli kirjoittaa esseitä, tutkielmia, haikuja ja ylistyslauluja. Tyydyn silti ensin tähän yhteen blogipostaukseen, mutta palaan kirjaan vielä. Siitä tuli minulle tärkeä. <3

 

Katja Frange - Intuitiolla

Intuitio on kirjan mukaan jotain perustavanlaatuista, joka on yhteydessä ihmisen villiin luontoon, alkuperäiseen olemukseen ja sisäiseen tuleen. Kun ihminen pyrkii elämään intuitiotaan kuunnellen, hän oppii löytämään oman voimansa ja luottamaan siihen, että valinnat tapahtuvat lopulta sydämestä käsin. Intuition äänen voi oppia erottamaan vilkkaasta mielikuvituksesta huomaamalla, että intuitio syntyy pakottamatta, itsestään ja se perustuu rauhan tunteelle. Jokin asia vain onIntuition ääni eroaa myös monesti äänekkäästäkin sisäisestä puheestamme esimerkiksi siten, että sisäinen puhe vatvoo tulevaa ja mennyttä. Intuition ääni sen sijaan liittyy tähän hetkeen, eikä se vatvo. Intuitio on selkeä tunne.

Itsensä intuitiivista kuuntelemista voi harjoitella, ja paras keino tähän on meditaatio. Tietoisen läsnäolon avulla on mahdollista saavuttaa puhdas olemisen tila, jolloin on vastaanottavaisempi sille, mikä oli aiemmin tiedostamatonta. Intuitiolla muistuttaa, että meditaation ei tarvitse olla joogamatolla hankalassa asennossa istumista, vaan se voi olla yksinkertaisimmillaan metsässä kävelyä ja luonnon havainnointia. Meditaatio voi olla sinulle jotain muuta kuin se on toiselle, älä anna ulkopuolisten määritelmien rajoittaa sinua, vaan kuuntele itseäsi ja toimi itseäsi palvellen.ProjectBeGoodKatja Frange kuvaa kirjassaan taidokkaasti intuition vivahteita niin oman elämänsä esimerkkien kuin tutkimusten ja yleismaailmallisen ihmisyydenkin kautta. Kirjan sanoma on viisasta, vahvaa ja voimakkaan inspiroivaa. Teksti on niin kaunista, että tietokirja-määritelmä ei sovi millään lailla tähän kirjaan.
Tämä kirja on kaunis runo.

 

Katja Frange: Intuitiolla

Mitä kirja opettaa tai haluaa sanoa intuitiosta ja ihmisyydestä?

  • Kaikki vastaukset ovat sisälläsi.
  • Voit löytää oman itsesi vasta, kun oivallat, että kaikki se, mitä etsit ulkopuoleltasi, onkin jo sinussa.
  • Joskus on vain odotettava, antauduttava ja luotettava siihen, että palaset loksahtelevat paikoilleen, myös silloin kun kyse on tapahtumista, joita ei haluaisi kohdata.
  • Mene sitä kohti, mikä inspiroi, mikä saa silmäsi säihkymään ja sydämesi pomppimaan innostuksesta.
  • Seuraa joka hetkessä sitä, mikä saa sinut tuntemaan iloa, rauhaa ja rakkautta.
  • Intuitiolla elämiseen liittyy kyky uskoa elämän ja ihmisen kauneuteen ja hyvyyteen, vaikka kokisi myös sen vastapuolen.
  • Ulkoinen maailma ja siten myös toiset ihmiset pohjimmiltaan heijastavat sinua, ja ajatuksesi vaikuttavat kaikkin ja kaikkeen.
  • Maailma muuttuu, kun sinä muutut ja sinä muutut, kun elät jotain todeksi. Asioiden uudella tavalla kokeminen muuttaa sinun todellisuuttasi.
  • Sinä et ole nimesi, etkä roolisi, jota näyttelet arjen elämässä. Sinä et ole työ, jota teet. Sinä et ole edes ajatuksesi. Sinä vain olet, osana kaikkea, tässä ja nyt.
  • Se, mihin keskityt, lisääntyy, ja jos kiinnität huomiosi positiivisiin asioihin ja näet huonoissakin asioissa hyvän puolen, niin maailma alkaa näyttää erilaiselta.
  • Itsensä onnelliseksi ja menestyneeksi tuntevat ihmiset uskovat elämän hyvyyteen ja siihen, että elämä kantaa. He sallivat itselleen avuttomuuden, riittämättömyyden tai väsymyksen tunteet.
  • Mikään aidosti tärkeä ei koskaan kulje ohitsesi, vaan palaa aina takaisin.
  • Voit tyytyä siihen, mikä on turvallista, mutta voit myös onnistua siinä, mitä rakastat.
  • Teoillasi on aina vaikusta myös muihin. Kun osoitat myötätuntoa tuntemattomalle vastaantulijalle, sen vaikutus voi kertaantua matkan varrella moninkertaiseksi.
  • Lopulta kuitenkin elämä on hyvin yksinkertaista. Sinun tarvitsee vain kuunnella tätä hetkeä, valita se, mikä tuntuu tässä hetkessä hyvältä ja oikealta, ja siten ottaa askeleen kerrallaan. Ehkä oikeita tai vääriä valintoja ei edes ole.

 

Lainaukset Katja Frangen kirjasta Intuitiolla

ProjectBeGood

Katja Frangen Intuitiolla on hyvän mielen kirja, joka jää hyllyyni uudelleen luettavaksi ja yhdeksi mielikirjoistani. Mikä on sinun hyvän mielen kirjasi? Mikä kirja puhuttelee sinua juuri nyt?

 

ProjectBeGood

ProjectBeGood