Entä jos kiirettä ei olekaan?

Entä jos kiirettä ei olekaan?

Oletko miettinyt, mihin meillä on ainainen kiire? Miksi on paitsi saatava aikaan yhä enemmän, on myös tuotava näkyvästi esiin tekemisensä määrä? Kaiken aikaa toitotamme itselle ja muille: näin ahkerasti olen puurtanut töissä, näin paljon olen tehnyt kotitöitä, näitä kaikkia aktiviteetteja harrastan, ohessa kuskaan lapsia harrastuksiin, sivistän itseäni, seuraan uutisia ja olen kartalla viimeisimmistä uutuussarjoista ja muista villityksistä. Elämä kyyditsee ja minä olen kärryillä.

Vietin viime viikonlopun hiljaisuuden retriitissä rauhallisessa maaseutumiljöössä. Perjantai-illasta sunnuntaihin vetäydyimme retriittiin osallistuvien parinkymmenen henkilön kanssa yhteiseen hiljaisuuteen. Pois tv:n, puhelimen, kirjojen, lehtien, kirjoittamisen ja puhumisen vaikutuspiiristä. Olimme samassa tilassa yhdessä, mutta hiljaisuudessa, ilman eleitä tai minkäänlaista kommunikaatiota, ainoastaan omia ajatuksiamme kuunnellen ja näistä mielessä pyörivistä ajatuksista mindfulness-harjoitusten avulla irrottautuen.

Olin ehtinyt pelätä etukäteen viikonlopun aiheuttamia tuntemuksia. Mietin, miten ihmeessä selviän oman pääni sisäisen puheen ja ajatusten pyörremyrskyn kanssa kokonaiset kaksi vuorokautta voimatta vetäytyä ulkoisten ärsykkeiden suomaan turvaan. Ilman kirjaa! Ilman kirjoittamista! Ilman puhetta! Minäkö?!

Pelkäsin turhaan. Hiljaisuus oli turvallista ja lempeää.

Kyllä, tietysti ehdin kertaalleen tylsistyä lähes toivottomuuteen asti. Kyllä, toivoin ajoittain koko homman olevan pian ohi, jotta pääsen vihdoin juttelemaan jollekin ja nauramaan ääneen jonkin yhteisen hassun asian äärellä. Juttelu ja nauru, elämäni suola. Jos totta puhutaan, meinasin yhtenä epätoivon hetkenä jopa soittaa kotiin. Onneksi tuo ajatus jäi kuitenkin vain aikomukseksi, sillä hiljaisuuden ja mindfulness-harjoitusten rytmittämässä viikonlopussa alkoi vähitellen muodostua jokin uusi kokemus. Elämäni askarruttavimmat pääteemat alkoivat nousta mielen mylläkän keskeltä esiin ja selkiytyä hetki hetkeltä. Toinen näistä teemoista liittyi menneisyyteen ja irtipäästämiseen. Toinen tulevaisuuteen ja ainaiseen kiireeseen kohti kaikkea siellä olevaa.

 

Ihailen maisemaa

 

On ollut raastavaa juosta kellon perässä viimeiset vuodet. On niin paljon asioita, joita olen halunnut saada aikaan, niin vähän tunteja vuorokaudessa, niin paljon eri vastuualueita, monenlaisia aikasyöppöjä päivissäni ja viikoissani. Kiire on todella ollut ”toinen nimeni”. ”Mitä sulle kuuluu?” on kysytty, ”Kiirettä pitää”, on ollut väkinäisellä hymyllä tukahdutettu vakiovastaukseni. Mielessä on siis pyörinyt paljon, sekä to do -listan asioita, myös unelmia ja tavoitteita. Kaiken aikaa myös menneisyyden ratkeamattomia asioita. Tämä on monille meistä tyypillistä, sillä tapaamme elää sekä menneessä että tulevassa. Entä jos eläisimme tässä hetkessä?

Retriitillä jouduin pysähtymään tähän hetkeen pidemmäksi aikaa, oikeastaan jäin sen leikkimieliseksi vangiksi koko viikonlopun ajaksi. Pääsin pelaamaan hetkeen pysähtymisen peliä, intensiivisyydessään minulle melko uutta, mutta jollain tavalla tuttua. Näin tuon lyhyen ajanjakson aikana, mitä on luomani kiireen takana. Avainsanoiksi alkoi muodostua: itse luomani kiire. Kukaan muu elämässäni ei ole vastuussa kiireestä, jonka olen arkeni koristukseksi luonut. Minä itse olen haalinut kaikki tehtävät tai sallinut niiden kaatamisen niskaani kuormaksi. Minä itse suhtaudun näihin tehtäviini stressaantuen ja huolehtien. Minä luon kiireeni.

Lähdin erään kerran meditaatioharjoitusten välissä kävelylle syksyiseen maisemaan. Keltaiset koivunlehdet leijailivat tuulen ravistamina syksyisessä ilmassa. Kävelin rauhallisesti hiekkatietä metsän ja peltojen ohi ympärilleni katsellen, rauhallisesti raikasta luontoa ihaillen ja kuulostellen. Kävelin rauhassa, koska se oli paras, tärkein ja ainoa aikomukseni juuri sillä hetkellä: mitään muuta tehtävää tai aikaansaatavaa ei ollut, mihinkään ei ollut kiire. Tuuli puhalsi lisää lehtiä ilmaan, ne leijailivat kaikkialla ympärilläni. Ojensin toisen käteni, ja sain kuin sainkin yhden lehden kiinni. Silloin saa nimittäin toivoa. Sitten päästin irti.

 

Pelto ja kukat

 

Se, mitä toivoin, jääköön omaksi salaisuudekseni. Tuo yksinkertainen ja kaunis hetki oli kuitenkin symbolinen irrottautuminen kiireestä. Kyllä, elämässäni on edelleen huolia ja painavia vastuualueita. Mutta pyrin suhtautumaan niihin levollisesti, ja ratkomaan eteeni tulevat tilanteet yksi kerrallaan.

Toivo, luottamus ja pyrkimys hyvään vievät eteenpäin. Asiat ratkeavat, ne aina tekevät niin. Sitä rauhallisesti odotellessa voi ottaa yhden lehden kerrallaan kiinni. Luottaa. Hengittää. Päästää irti.

 

Kolme keinoa irrottautua kiireestä

  1. Pysähdy. Jos asiat, joiden vuoksi kiirehdit ja kuormitut, jäisivät tekemättä tai viivästyisivät hieman, mitä tapahtuisi? Olisiko lopputulos niin kamala kuin luulet?
  2. Jos kiirettä aiheuttava tehtävä on pakko saattaa loppuun asti, suo itsellesi pieni levähdystauko. Ota mukava asento. Hengitä kymmenen kertaa rauhallisesti sisään ja ulos hengitykseesi keskittyen. Aina on pieni hetki aikaa lyhyelle hengähdystauolle.
  3. Lähde kävelylle. Päätä: ”Tämän kiven juurelle jätän mielessäni pyörivät ajatukset kiireestä ja stressistä.” Jatka matkaasi. Voit noukkia kiven juurelle jättämäsi ajatukset mukaan myöhemmin, jos niitä vielä tarvitset. 

 

ProjectBeGood

On osattava luopua myös hyvästä

On osattava luopua myös hyvästä

Pyörin yhä muutos-teeman ympärillä. Oikeastaan olen aivan sen silmässä, keskellä pyörrettä. Tilassa, jossa ympärillä oleva pauhu on jo lähes laantunut, olen itse laskeutunut maan pinnalle ja enää odotan sitä jotain, joka paljastuu tomupilven takaa.

 

Luin tänään kiinnostavan artikkelin valmentajaguru Tommy Hellstenistä. Hän kertoo jutussa elämästään ja sen matkalla vastaan tulleista vaiheista, jolloin hän on kokenut vahvan intuiitiivisen tunteen, että on luovuttava tämänhetkisestä. Hellsten kiteyttää asian osuvasti:

”Joskus on luovuttava hyvästäkin, jotta jokin uusi voi alkaa.”

 

Luopua hyvästä. Siitä mitä nyt on. Jotta muutos voi tapahtua. Nämä lauseet toistuvat mielessäni.

 

Koli kävely

 

Elämä on juuri nyt ohjannut minua johonkin tuntemattomaan suuntaan, eräällä tavalla työntänyt sivuun siltä raiteelta, johon olin jo hetkeksi urautunut. Olen tilanteessa, jossa työelämään liittyvät suunnitelmat on laitettava uusiksi, kaiveltava takataskusta ennen oravanpyörää paperille hahmottuneet haaveet, tavoitteet ja unelmat. Katsottava, ovatko ne enää ajankohtaisia, ja olenko unohtanut tehdä jotain, josta ihan todella olen haaveillut. Ja sitten arvioitava tämänhetkiset voimavarani, kuunneltava, mikä on totta ja mahdollista juuri nyt. Otettava pieniä (tai suuriakin) askelia kohti tulevaisuutta.

 

Mutta ennen kaikkea tätä on päästettävä irti, luovuttava siitä, mikä oli äsken ihan hyvin, ja annettava aikaa eräänlaiselle surutyölle, jotta muutos voi tapahtua pakottamatta.

 

Koli puu

 

Olen väsynyt, ehkä hieman alakuloinen, mutta silti hyvin toiveikas siitä, että suunnitelmien uusiksi laittaminen ja uuden kurssin ottaminen kohti todellisia tavoitteita voi johtaa johonkin todella hienoon ja hyvään. Tommy Hellstenkin muistuttaa haastattelussa, että muutoksen keskellä on vain uskallettava luottaa siihen, että kaikki on hyvin. Minä luotan siihen, että kaikki järjestyy. Aina. Kun on tahto tehdä hyviä asioita, olla hyvä toisille, saada aikaan paljon ja antaa oppimastaan muille.

 

Tämän päivän tunnelmiin sopii Lovingkindness-meditaatio, jonka tarkoituksena on avata sydän rakkaudelle sekä itseä että ulkomaailmaa kohtaan. Olla valmis ottamaan muutoksen mukana tuomat hyvät asiat (juuri ne, joista vielä ei ole aavistustakaan).

 

Koli polku

Lovingkindness-meditaatio

 

Istu rauhalliseen paikkaan. Hengitä. Voit asettaa kätesi kevyesti sydämesi päälle. Suuntaa sitten seuraavat lauseet mielessäsi itsellesi:

 

♡ Olkoon niin, että olisin onnellinen.

♡ Olkoon niin, että olisin turvassa.

♡ Olkoon niin, että olisin vapaa kärsimyksestä.

♡ Olkoon niin, että olisin mahdollisimman terve.

Hengitä rauhassa. Suuntaa sitten samat lauseet jollekin toiselle henkilölle, oli se sitten läheisesi, ystäväsi tai puolituttusi tai ehkä jopa ihminen, jota kadehdit tai joka on aiheuttanut sinulle ikäviä tuntemuksia.

 

♡ Olkoon niin, että olisit onnellinen.

♡ Olkoon niin, että olisit turvassa.

♡ Olkoon niin, että olisit vapaa kärsimyksestä.

♡ Olkoon niin, että olisit mahdollisimman terve.

 

Erilaisia versioita Lovinkindness-meditaatiosta löytyy niin mindfulnessin piiristä kuin buddhalaisuudestakin. Harjoituksen ajatuksena on avata sydän rakkaudelle ja ystävällisyydelle sekä itseä, että ulkomaailmaa kohtaan. Sydämen avaaminen auttaa oman intuition kuuntelussa ja se myös valmistaa ja tekee vastaanottavaisemmaksi kaikelle ympärillä olevalle hyvälle. Jotta muutos voi tulla ja tuoda mukanaan hienoja asioita.

ProjectBeGood

 

Vuorimeditaatio

Vuorimeditaatio

✧ Seiso rennosti, mutta ryhdikkäästi, molemmat jalat tukevasti maata vasten. Sulje silmäsi. Kuvittele mielessäsi kaunis vuori, sellainen, jonka olet nähnyt valokuvissa tai jonka juurella olet vieraillut.

✧ Ajattele, että tukevasti maata vasten olevat jalkasi ovat kuin vuoren juuri ja pääsi hipoo taivasta kuin vuoren laki. Näe silmissäsi tuo mielikuviesi vuori ja se, kuinka vakaalta ja ylväältä se näyttää. Ajattele, että sinä olet kuin tuo vuori.

✧ Vuoren pintaa piiskaavat vuodenaikojen mukaan sade, tuuli, lumi ja toisinaan sitä lämmittävät auringosäteet. Kaikki nämä ilmiöt ovat vuorelle yhdentekeviä, sillä se itse pysyy vakaana ja muuttumattomana. Sinun ajatuksesi, huolesi ja murheesi ovat kuin nuo vuodenaikojen vaihtelut. Sinä itse pysyt vakaana, aina sinuna itsenäsi huolimatta ajatuksistasi. Voit rauhassa antaa ajatustesi tulla ja mennä.

✧ Seiso vielä hetki hiljaa ja anna ajatusten tulla ja mennä ja tunne, kuinka itse seisot lujasti maassa, ylväänä. Avaa silmäsi. Olet tässä ja nyt. Tarpeeksi hyvä.

ProjectBeGood

Vuorimeditaatio on hieman päivitetty teksti aikaisemmasta hyvän mielen blogistani. Harjoitus on eräs perus-mindfulness-harjoitus, jonka tarkoituksena on ammentaa energiaa maadoittumalla, juurtumalla ja rakentamalla luottamusta omaan voimaan huolimattta ajatusten myrskyistä.

Kuva Pixabay

Antaudu hetkelle löytääksesi hiljaisuuden

Antaudu hetkelle löytääksesi hiljaisuuden

Tein pitkästä aikaa haastattelun, jonka pohjalta kirjoitin eräille nettisivuille tulevan kirjallisuusartikkelin. Tällä kertaa aiheena oli riippuvuudet ja niiden hoito uudenlaisella menetelmällä, jossa toipumistiellä käytetään vertaistukiryhmien ja terapian lisäksi meditaatiota ja tietoisen hyväksymisen taitoja.

Puhuimme haastateltavieni kanssa myös mielenkiintoisesta ilmiöstä, ykseyden kokemuksesta, joka heidän mukaansa on olennainen askel toipumisen tiellä. Ykseyden kokemus syntyy ennalta-arvaamatta jossakin tietyssä hetkessä, sellaisessa tilanteessa, jossa apua ja muutosta kaipaava henkilö antautuu kokemukselleen ja sen hetken tuntemuksille. Ottaa hetken tuskineen päivineen vastaan sellaisena kuin se on.

Antautumisen ja hyväksymisen hetki voi johtaa todelliseen avautumiseen, jolloin on mahdollista saavuttaa toisen ihmisen ja ympäröivän maailman kanssa ykseyden hetki. Tällaisena hetkenä aika, paikka ja oma erillisyys ikään kuin katoaa, ja tuntee ”puhuvansa samaa kieltä” toisen ihmisen kanssa, on ikään kuin osa tuota toista. Tällaisena hetkenä asioiden ja asiantilojen ”haluaminen” ja tulevaisuuteen suuntautuva haikailu päättyy, sillä kaikki tarvittava on jo tässä hetkessä, eikä mitään muuta tarvitse enää haluta.

Tämä tavattoman kiinnostava ilmiö jäi mieleeni pyörimään ja pohdituttamaan. Voisiko tällaista ykseyden hetkeä pyrkiä tavoittelemaan tietoisesti? Jos riippuvuuksien hoitopiireissä on koettu tällaisen hetken olevan muutoksen avain, voisiko vastaava hetki olla muutoksen laukaisin myös aivan tavallisessa elämässä?

Istuin sittemmin bussissa, keskellä kiireistä työsumaa, säntäämässä jälleen kerran paikasta toiseen, tehtävälistoja mielessäni pyöritellen. Tietoisena siitä, että työtilanteeni on ollut jo pitkään hyvin epäterveellinen ja kuormittava. Samalla tietoisena siitä, että teen kuitenkin parhaani, jotta kuormitus jäisi väliaikaiseksi. Pyrin erilaisilla helpottavilla keinoilla vähentämään stressikuormituksen mukana tulevia negatiivisia ilmiöitä. Tarkoittaa sitä, että meditoin, yritän nukkua säännöllisesti, yritän muistaa syödä monipuolisesti ja tehdä mukavia, palauttavia asioita, jotta stressi ei olisi koko elämä.

Silloin kun maltan jättää somen selailun sikseen matkoillani, käytän matkustamiseen kuluvan ajan haaveiluun. Tarkoituksettomaan, vapaaseen tajunnanvirtaan. Joku voisi kutsua tätä ehkä mietiskelyksi, mutta ilman mitään päämäärää.

Tällä kyseisellä bussimatkalla olin jo päätynyt stressin keskellä hyväksymisen vaiheeseen. Tilanne oli mikä oli, ja päätin ottaa sen vastaan sellaisena kuin se on päivittelemättä ja suurentelematta mielessäni asioita. Antauduin vain vertauskuvallisesti kyseiselle hetkelle kaikessa sen epämukavuudessa. Katsoin bussin ikkunasta ja silloin kävi jotain, jota ei ole pitkiin aikoihin kohdalleni käynyt. Mieleni tyhjeni kaikista ylimääräisistä ajatuksista, näin vain silmissä vilistävän kaupunkimaiseman, ja yksinkertaisesti tunsin itseni siinä istumassa ja hengittämässä rauhallisesti. Ilman stressin häivääkään. Mikä ihana tunne, kun päässä ei yhtäkkiä pyörikään sata miljoonaa to do -listan juttua, huolta, haavetta tai suunnitelmaa!

 

kesäyön meditaatio
Pysähtyminen, hiljentyminen ja hetken rauhaan tuudittautuminen on voimakas, palauttava ja rentouttava kokemus. Meillä on ympärillämme kaunis suomalainen luonto, joka on kuin luotu hiljentymiselle. Oli kuitenkin hauskaa huomata, että hiljentyminen on mahdollista myös keskellä kaupungin vilskettä, ruuhkabussissa!

Mitkä voisivat olla siis ne pienet askeleet, jotka voi ottaa kokeakseen todellisen hetkeen pysähtymisen?

 

Hiljentymisen avaimet:

  1. Yritä hyväksyä hetki sellaisena kuin se on. Antaudu tilanteelle parhaasi mukaan.
  2. Etsiydy mahdollisimman rauhalliseen paikkaan. Ole kerrankin tekemättä mitään.
  3. Avaa silmäsi, katso ympärillesi, hengitä. Olet osa kaikkea ympärilläsi olevaa.

 

Minusta tuntuu, että olen parhaillaan koko elämän läpäisevässä hiljentymistä vastaavassa tilassa, jossa muutos on tapahtumaisillaan, se on aivan ovella. Ensi kertaa todella pitkään aikaan en tiedä, missä olen parin viikon päästä, mitä töitä tulen pian tekemään ja mitä elämässäni muutenkin tapahtuu. Edessä on täysin tuntematon syksy, ja tähän kauhistuttavaan ajatukseen olen ollut hukkua huolissani viikkojen ajan. Kunnes päätin hyväksyä tilanteen. Olen antautunut tälle hetkelle sellaisena kuin se on. En odota, vaadi, pyristele tai yritä väkisin saada jotakin tapahtumaan. Tiedän, että tämän pysähdyksen ajanjakson jälkeen tapahtuu paljon. Tapahtuu suuria, hienojakin asioita. Ja kun ne tapahtuvat, olen ammentanut ne kohdatakseni voimaa tämän hetken hiljaisuudesta.

 

ProjectBeGood