Tein pitkästä aikaa haastattelun, jonka pohjalta kirjoitin eräille nettisivuille tulevan kirjallisuusartikkelin. Tällä kertaa aiheena oli riippuvuudet ja niiden hoito uudenlaisella menetelmällä, jossa toipumistiellä käytetään vertaistukiryhmien ja terapian lisäksi meditaatiota ja tietoisen hyväksymisen taitoja.

Puhuimme haastateltavieni kanssa myös mielenkiintoisesta ilmiöstä, ykseyden kokemuksesta, joka heidän mukaansa on olennainen askel toipumisen tiellä. Ykseyden kokemus syntyy ennalta-arvaamatta jossakin tietyssä hetkessä, sellaisessa tilanteessa, jossa apua ja muutosta kaipaava henkilö antautuu kokemukselleen ja sen hetken tuntemuksille. Ottaa hetken tuskineen päivineen vastaan sellaisena kuin se on.

Antautumisen ja hyväksymisen hetki voi johtaa todelliseen avautumiseen, jolloin on mahdollista saavuttaa toisen ihmisen ja ympäröivän maailman kanssa ykseyden hetki. Tällaisena hetkenä aika, paikka ja oma erillisyys ikään kuin katoaa, ja tuntee ”puhuvansa samaa kieltä” toisen ihmisen kanssa, on ikään kuin osa tuota toista. Tällaisena hetkenä asioiden ja asiantilojen ”haluaminen” ja tulevaisuuteen suuntautuva haikailu päättyy, sillä kaikki tarvittava on jo tässä hetkessä, eikä mitään muuta tarvitse enää haluta.

Tämä tavattoman kiinnostava ilmiö jäi mieleeni pyörimään ja pohdituttamaan. Voisiko tällaista ykseyden hetkeä pyrkiä tavoittelemaan tietoisesti? Jos riippuvuuksien hoitopiireissä on koettu tällaisen hetken olevan muutoksen avain, voisiko vastaava hetki olla muutoksen laukaisin myös aivan tavallisessa elämässä?

Istuin sittemmin bussissa, keskellä kiireistä työsumaa, säntäämässä jälleen kerran paikasta toiseen, tehtävälistoja mielessäni pyöritellen. Tietoisena siitä, että työtilanteeni on ollut jo pitkään hyvin epäterveellinen ja kuormittava. Samalla tietoisena siitä, että teen kuitenkin parhaani, jotta kuormitus jäisi väliaikaiseksi. Pyrin erilaisilla helpottavilla keinoilla vähentämään stressikuormituksen mukana tulevia negatiivisia ilmiöitä. Tarkoittaa sitä, että meditoin, yritän nukkua säännöllisesti, yritän muistaa syödä monipuolisesti ja tehdä mukavia, palauttavia asioita, jotta stressi ei olisi koko elämä.

Silloin kun maltan jättää somen selailun sikseen matkoillani, käytän matkustamiseen kuluvan ajan haaveiluun. Tarkoituksettomaan, vapaaseen tajunnanvirtaan. Joku voisi kutsua tätä ehkä mietiskelyksi, mutta ilman mitään päämäärää.

Tällä kyseisellä bussimatkalla olin jo päätynyt stressin keskellä hyväksymisen vaiheeseen. Tilanne oli mikä oli, ja päätin ottaa sen vastaan sellaisena kuin se on päivittelemättä ja suurentelematta mielessäni asioita. Antauduin vain vertauskuvallisesti kyseiselle hetkelle kaikessa sen epämukavuudessa. Katsoin bussin ikkunasta ja silloin kävi jotain, jota ei ole pitkiin aikoihin kohdalleni käynyt. Mieleni tyhjeni kaikista ylimääräisistä ajatuksista, näin vain silmissä vilistävän kaupunkimaiseman, ja yksinkertaisesti tunsin itseni siinä istumassa ja hengittämässä rauhallisesti. Ilman stressin häivääkään. Mikä ihana tunne, kun päässä ei yhtäkkiä pyörikään sata miljoonaa to do -listan juttua, huolta, haavetta tai suunnitelmaa!

 

kesäyön meditaatio
Pysähtyminen, hiljentyminen ja hetken rauhaan tuudittautuminen on voimakas, palauttava ja rentouttava kokemus. Meillä on ympärillämme kaunis suomalainen luonto, joka on kuin luotu hiljentymiselle. Oli kuitenkin hauskaa huomata, että hiljentyminen on mahdollista myös keskellä kaupungin vilskettä, ruuhkabussissa!

Mitkä voisivat olla siis ne pienet askeleet, jotka voi ottaa kokeakseen todellisen hetkeen pysähtymisen?

 

Hiljentymisen avaimet:

  1. Yritä hyväksyä hetki sellaisena kuin se on. Antaudu tilanteelle parhaasi mukaan.
  2. Etsiydy mahdollisimman rauhalliseen paikkaan. Ole kerrankin tekemättä mitään.
  3. Avaa silmäsi, katso ympärillesi, hengitä. Olet osa kaikkea ympärilläsi olevaa.

 

Minusta tuntuu, että olen parhaillaan koko elämän läpäisevässä hiljentymistä vastaavassa tilassa, jossa muutos on tapahtumaisillaan, se on aivan ovella. Ensi kertaa todella pitkään aikaan en tiedä, missä olen parin viikon päästä, mitä töitä tulen pian tekemään ja mitä elämässäni muutenkin tapahtuu. Edessä on täysin tuntematon syksy, ja tähän kauhistuttavaan ajatukseen olen ollut hukkua huolissani viikkojen ajan. Kunnes päätin hyväksyä tilanteen. Olen antautunut tälle hetkelle sellaisena kuin se on. En odota, vaadi, pyristele tai yritä väkisin saada jotakin tapahtumaan. Tiedän, että tämän pysähdyksen ajanjakson jälkeen tapahtuu paljon. Tapahtuu suuria, hienojakin asioita. Ja kun ne tapahtuvat, olen ammentanut ne kohdatakseni voimaa tämän hetken hiljaisuudesta.

 

ProjectBeGood