Jokin virtaa vahvana lävitseni. Jokin teema tai suoranainen energia, joka liittyy siihen, mitä jää jäljelle, kun on siivonnut lähes kaiken ylimääräisen kuorman elämästään. Tämä energia liittyy myös vahvasti naiseuteen, omaan ikään ja naisen ja miehen erilaisiin rooleihin.

Olen lueskellut taajaan ihmissuhdevalmentaja Nanna Vallin kiinnostavia kirjoituksia, jotka käsittelevät edellä mainittuja teemoja rohkeasti ja avoimesti, rajoja rikkoen. Inspiroiva Nanna on työllään hyvä esimerkki hyvinvointiskenen positiivisimmista ja muille valoa tuovista ilmiöistä ja ihmisistä. Ja sitten on niitä aivan toisia tapauksia. On valheellisia rooleja, itsekeskeisyyttä, rahanhimoa, huijauksiakin. Itsekin äskettäin pääsin ensimmäistä kertaa yrittäjän urallani kokemaan aimo annoksen sovinismia, kun tällainen hyvinvointialalla vaikuttava mieshahmo vähätteli työni arvoa.

Jumalatar-tematiikka, uusi naiseus ja villinaisen topos, ovat aiheita, jotka juuri tällä hetkellä kiehtovat monia. Eletään aikoja, jolloin valmiiksi rakennettuun miehiseen maailmaan (jonka kulissit ja lait ovat selvästi esillä myös hyvinvointialalla) syntyy tila vahvalle naiselle, riippumattomalle, omaehtoiselle ja kaikkien naisten puolesta puhuvalle.

 

Mustavalkoinen niitty

 

Kuin varkain huomaan lukevani jälleen nuoruusvuosien suosikkiteostani, Herbjørg Wassmon Dinan kirjaa vain huomatakseni, että sen talviseen pohjoisnorjalaiseen rannikkokylään sijoittuvan maailman kylmä tuuli puhaltaa ihollani tutun haikeana, mutta silti voimauttavana. Dina, omalaatuinen ja sovinnaisia tapoja kaihtava nainen, on päätynyt Reisnesin, suuren kauppapaikan ja kestikievarin emännäksi. Dina kantaa mukanaan menneisyyttään, joka ilmestyy hänen eteensä hahmoina ja aaveina nurkista – sieltä astuu esiin Jacob, hänen edesmennyt miehensä, Lorch, hänen opettajansa ja Hjertrude, äitinsä, jonka karmaisevaan kuolemaan Dina itse oli vahingossa osallisena lapsuudessaan.

Luin Dinan kirjan ensimmäistä kertaa sen suomennoksen ilmestymisvuonna, talvena, joka oli loputon, hyytävän kylmä ja runsasluminen. Olin kohdannut repivää surua, sillä rakkaimmat olentoni maan päällä, kissa ja koira, olivat kuolleet puolen vuoden sisällä toisistaan. Olin myös jossain lohduttomassa olemisen paikassa, jossa en tahtonut olla, yksin, loukattu, sydän pirstaleina. Kirja toi minulle voimaa, niin kuin jotkut kirjat tekevät. Raakaa, alkukantaista naiseuden voimaa. Se toi vahvan luottamuksen siihen, että surun jälkeen hengitän vapaasti ja maailma kohtelee minua vielä hyvin, eivätkä sen tuhannet aallot hukuta minua alleen. Selviän. Yksin.

Dinan kirjan muodostama tuulenväre on kirjan teema, kaipuu – Dinan kaipuu kohti mennyttä ja kohti tulevaa. Kohti niitä, jotka ovat nähneet tai voivat nähdä hänet todellisena, samaan aikaan sekä kesyttämättömänä villinaisena että haavoitettuna tyttönä. Kirja kokoaa mielessäni luokseen juuri lukemiani teemoja itämaisista uskonnoista, Shaktin ja Shivan, feminiinin ja maskuliinin energian, jotka elävät meissä jokaisessa eri vahvuisina, halliten ja ohjaten ihmissuhteitamme, tunteitamme ja käyttäytymistämme.

 

Mustavalkoinen naava

 

Dinan kaipuu ei vaikuta saavan päätöstään, se leijuu pyörteenä ilmassa aivan kuin Shaktin feminiininen muoto ja energia haluamatta kohdata ratkaisua tai jotain, joka olisi todella lopullista. Tämä energia on ainoastaan olemassa. Dinan energian voi tavoittaa vain aito, määrätietoinen ja voimakas Shiva, joka ei voi olla enää näkemättä hänessä hengittävää Shaktia, kirkasta valoa, voimaa ja liikettä.

Tämä kirja on yksi niistä, jota lukiessaan sitä ei haluaisi saada päätökseen. Sen tematiikka leijuu ilmassa pyörteenä, kaikkialla ympärilläni. Tämä kirja on yksi niistä, tärkeimmistä.

Herbjørg Wassmo: Dinan kirja (Otava 2002)

 

Project Be Good kiehkura