Koko elämän konmaritus

Koko elämän konmaritus

Puhuin viime postauksessa uusista aluista. Jännä, miten yksi teema jää pyörimään mieleen ja leimaa lopulta koko elämää. Nyt olen äkkiä, lähes huomaamattani toteuttanut melkein koko elämää koskevan konmarituksen (KonMari-kirjaa en ole vielä lukenut, vinkvink kustanjalle, mielelläni haluaisin sen käsiini. 🙂 Mutta tiedän, mistä tuossa supersuositussa kirjassa on kyse).

Olen siis tehnyt elämässäni perusteellisen suursiivouksen, yksi osa-alue kerrallaan. Aloitin konmarituksen työkuvioista, etenin oman yrityksen palveluihin, sitten harrastuksiin ja arjen täyttäviin pikkuasioihin. Nyt rankan käden alla ovat omat haavelistani. Saa nähdä, mihin asti tämä elämän konmaritus vielä etenee, olen nimittäin vauhdissa!

 

KONMARITIN POIS ELÄMÄSTÄNI:

  • Suuruudenhullut kuvitelmani siitä, että kaikkea pitäisi osata, edes vähän. Ainakin kokeilla. Ja käyttää elämästään tuntikausia aikaa tämän kaiken opetteluun. Keskittyminen siihen, missä on jo valmiiksi hyvä, vähentää kummasti stressiä ja paineita, ja tuo lisää aikaa toteuttaa juuri se. Varsinkin yrittäjänä tämä on ollut hyvä oppia.
  • Utopistiset suunnitelmani siitä, että ehdin luoda yritykselleni kymmeniä uutuustuotteita ja palveluja puolessa vuodessa kokopäivätyön ohessa.
  • Pakonomaiset ajatukseni siitä, että yrittäjyys on oikotie onneen. Palkkatyö alkaa kieltämättä kuulostaa jälleen houkuttelevalta, jopa varsinaiselta järkiratkaisulta, kun nyt asiaa tarkastelen puoli vuotta virallisesti yrittäjänä oltuani. Silti rakastan nykyistä yrittäjän vapauttani ja selkeää valtaa määritellä omat aikataulut ja tehtävät.
  • Hyvinvointihymistelyn. Oikeasti, nyt riitti! Hyvinvoinnista voi ja pitää puhua rakentavasti ja aidosti, ilman turhaa lässytystä ja kaunistelua. Omassa blogissani olen alun perin halunnut pitää hyvän mielen teeman vahvana, siksi olen karsinut täällä kriittistä näkökulmaa ja ajautunut ehkä omasta itsestäni turhan kauas. Jatkossa haluan kuitenkin panostaa aitoon, sokerikuorruttamattomaan hyvinvointi- ja kirjallisuusblogiin, jonka sisältö on juuri minun, ei hyvinvointihymistelevän ”yleispersoonan” kirjoittamaa. Jatkossa haluan kirjoittaa tänne useammin, ilman suodatinta.
  • Höpsähtäneen arvioni siitä, että liikuntaa pitää ohjata, jotta sitä jaksaisi harrastaa säännöllisesti.
  • Sinisilmäisyyden ja liian hyväuskoisuuden silloin, kun on raha kyseessä. Yhteistyökumppanit on todellakin syytä valita huolella.
  • Oman kauhan kastamisen jokaiseen soppaan. Kaikessa ei tarvitse olla mukana! On terveellistä ja voimauttavaa seurata joitakin juttuja etäämmältä ja antaa muiden paahtaa niiden parissa minkä jaksavat.
  • Turhaan piinanneen häpeän tosi-tv:n tuijottelusta. Kyllä, seuraan täydellisiä naisia jokaisesta ilmansuunnasta, päälle vielä exät rannoilla ja äxät factorissa. MUTTA JOS SE TEKEE MINUT ILOISEKSI EIKÄ HAITTAA KETÄÄN MUUTA, MIKSEI?

 

Lähteen pohjalla kimmeltää

 

MITÄ JÄI KONMARITUKSEN JÄLKEEN KAAPINPOHJALLE:

  • Rauha. Mahtavan voimauttava, keuhkot raikkaalla hapella täyttävä, suuren haukotuksen tuntuinen, ihanan rento ja luottavainen olotila.
  • Ajatus: Minä riitän tällaisena, vaikka kaikki eivät tällaisesta minusta tykkäisikään. Ne tärkeät tyypit tykkäävät, ja se riittää! <3
  • Juuri ne omalta tuntuvat, merkitykselliset ja mukavat työtehtävät. Ne, jotka inspiroivat juuri minua itseäni, ne, joita voin ylpeydellä kertoa tekeväni, ne, joiden ansiosta odotan innolla nykyisin uuden työviikon alkua.
  • Anarkistisia asenteita. Kun on aikaa kyseenalaistaa ympäriltä tuutattu totuus, voi havahtua huomaamaan, että mitäs helvettiä, olenkin itse tässä asiassa aivan toista mieltä kuin nuo muut!
  • Aikaa pitää huolta itsestään. Ehdin käydä nyt pitkällä kävelyllä JOKA PÄIVÄ! Rakastan pitkiä kävelyä, ne ovat minun meditaatiotani, parasta elämässä.
  • Avoin ja vapaa tila uudelle. Kun elämä ei ole enää tupaten täynnä, sinne voi luonnollisesti ja pakottomasti tulla jotain aivan uutta, palkitsevaa, jotain suurta, kipristelevän hienoa ja vatsaa möyrivän jännittävää. Jotain, josta vielä ei ole tietoakaan.
  • Luottamus tulevaan. Kaikki järjestyy. Ihan oikeasti. Aina. Hyvää ja positiivista mieltä tavoitellen, omastaan muille jakaen, (huonolle) huumorille nauraen, elämästä nauttien kaikilla palkeillaan, anteeksiantaen ja unohtaen, lapsellisesti iloiten, välillä ihan hiljaa hyssykseen ja rauhassa hengitellen. Kaikki tulee aina järjestymään.

Hymy pipossa

*Tämä oli ensimmäinen tempaisuni kohti jotain aitoa, omaa ja innostavaa. Jatkoa seuraa!

BeGood

 

 

 

 

Maanantai on uusi alku

Maanantai on uusi alku

Maanantai ei tosiaankaan ole aiemmin ollut suosikkipäiväni. Kun on kiire ja on hädin tuskin palautunut edellisestä viikosta uutta työrutistusta varten aivan liian lyhyen viikonlopun aikana, maanantai on tuntunut yhdeltä niistä päivistä, jonka yli voisi aivan hyvin hypätä kokonaan.

Nykyisin maanantai tuntuu kumma kyllä yhä useammin ihan mukiinmenevältä päivältä. Jopa varsin mukavalta päivältä. Tehtävälistat ja selvitettävät työkuviot eivät enää ole aivan tuoreena mielessä uuden viikon alussa, vaan välissä on tapahtunut jotain. On tapahtunut elämä ja sen pieniä vivahteita. On kiitollisuus näitä pieniä asioita kohtaan. Uskon, että tämä suunnanmuutos on mindfulness-elämäntapani ansiota.

Viikonlopun aikana voi elää hetken kerrallaan, ja olla läsnä hyvää mieltä lisäävissä tilanteissa, tehdä iloa tuovia asioita  ja lakata multitaskaamasta. Näin toimimalla mieleen ja kehoon tuntuu hiipivän aivan huomaamatta rentous, hyvä olo ja elämänilo.

Tammipolulla syksyllä

Tänä maanantaina heräilin hitaasti, koska juuri nyt se on minulle mahdollista. En avannut Facebookia, koska enää se ei ole työni vuoksi pakollista heti aamutuimaan. Tein yhteen asiaan keskittyen aamuaskareet, enkä pikakelannut itseäni seuraavaan hetkeen pyörittämällä aamuaskareiden keskellä to do -listaa mielessäni. Listan pyörittely on ollut huono tapani aiemmin, sillä sen vuoksi stressitaso on ollut koholla jo aamusta.  Koko päivän tai viikon tehtävälistat ovat olleet ajatuksissa heti herättyä, ja ne ovat kulkeneet mukana painavina ja vaativina pakollisina juttuina läpi hampaiden pesun ja kahvinkeiton. Ja ennen kuin olen huomannutkaan, olen tarttunut työtehtäviin valmiiksi stressitilassa, valmiina multitaskaamaan ja suorittamaan päällekkäisiä asioita kiireen keskellä.

Tänään valmistin hitaasti ja pieni askel kerrallaan päivästäni mukavan. Siivosin ensin silmistäni viikonlopun sotkut, tarjoilin itselleni runsaan aamupalan ja katsoin pari hyvän mielen musiikkivideota youtubesta. Sitten ryhdyin rauhallisin mielin töihin. En pallotellut päivän tehtävälistaa kaoottisesti mielessäni vaan tartuin rauhallisesti yhteen asiaan kerrallaan ja saatoin tehtävät yksitellen huolellisesti loppuun.

Metsän kajastus

Uskon, että meillä on taipumus tunnistaa akuuteimmat tehtävät luontaisesti, kun annamme tilaa itsellemme ja hiljaisuudelle. Tänään, aina kun yksi työtehtävä oli valmis, palkitsin itseni jollakin pienellä tavalla. Palkinnoksi kelpaa yleensä esim. toinen kuppi kahvia tai jaloittelutauko. Kenties pikainen vilkaisu Facebookiin, kun sen aika on. Ehkä lempikappaleen kuuntelu tai hetken ajan mieltä virkistävä ikkunasta ulos tuijottelu. Kotitoimistolla työskennellessäni palkintona saattaa olla myös pyykkinkoneen valmiiksi lataaminen tai paistinpannun tiskaus. Mikä tahansa pieni, juuri sillä hetkellä sopivalta tuntuva askare, työstä irrottautuminen tai hengittelytauko.

Ajattelin tämän päivän mittaan, että maanantai tuntuu uudelta alulta niin kuin syksy kokonaisuudessaan aina muutenkin tuntuu. Maanantai on mahdollisuus tehdä tästä viikosta edellistäkin parempi. Mahdollisuus toimia toisin, katsoa asioita toisin, tehdä muutos pienillä arkisilla tavoilla. Jokainen maanantai on uusi alku, uusi mahdollisuus. 

ProjectBeGood

 

 

Entä jos kiirettä ei olekaan?

Entä jos kiirettä ei olekaan?

Oletko miettinyt, mihin meillä on ainainen kiire? Miksi on paitsi saatava aikaan yhä enemmän, on myös tuotava näkyvästi esiin tekemisensä määrä? Kaiken aikaa toitotamme itselle ja muille: näin ahkerasti olen puurtanut töissä, näin paljon olen tehnyt kotitöitä, näitä kaikkia aktiviteetteja harrastan, ohessa kuskaan lapsia harrastuksiin, sivistän itseäni, seuraan uutisia ja olen kartalla viimeisimmistä uutuussarjoista ja muista villityksistä. Elämä kyyditsee ja minä olen kärryillä.

Vietin viime viikonlopun hiljaisuuden retriitissä rauhallisessa maaseutumiljöössä. Perjantai-illasta sunnuntaihin vetäydyimme retriittiin osallistuvien parinkymmenen henkilön kanssa yhteiseen hiljaisuuteen. Pois tv:n, puhelimen, kirjojen, lehtien, kirjoittamisen ja puhumisen vaikutuspiiristä. Olimme samassa tilassa yhdessä, mutta hiljaisuudessa, ilman eleitä tai minkäänlaista kommunikaatiota, ainoastaan omia ajatuksiamme kuunnellen ja näistä mielessä pyörivistä ajatuksista mindfulness-harjoitusten avulla irrottautuen.

Olin ehtinyt pelätä etukäteen viikonlopun aiheuttamia tuntemuksia. Mietin, miten ihmeessä selviän oman pääni sisäisen puheen ja ajatusten pyörremyrskyn kanssa kokonaiset kaksi vuorokautta voimatta vetäytyä ulkoisten ärsykkeiden suomaan turvaan. Ilman kirjaa! Ilman kirjoittamista! Ilman puhetta! Minäkö?!

Pelkäsin turhaan. Hiljaisuus oli turvallista ja lempeää.

Kyllä, tietysti ehdin kertaalleen tylsistyä lähes toivottomuuteen asti. Kyllä, toivoin ajoittain koko homman olevan pian ohi, jotta pääsen vihdoin juttelemaan jollekin ja nauramaan ääneen jonkin yhteisen hassun asian äärellä. Juttelu ja nauru, elämäni suola. Jos totta puhutaan, meinasin yhtenä epätoivon hetkenä jopa soittaa kotiin. Onneksi tuo ajatus jäi kuitenkin vain aikomukseksi, sillä hiljaisuuden ja mindfulness-harjoitusten rytmittämässä viikonlopussa alkoi vähitellen muodostua jokin uusi kokemus. Elämäni askarruttavimmat pääteemat alkoivat nousta mielen mylläkän keskeltä esiin ja selkiytyä hetki hetkeltä. Toinen näistä teemoista liittyi menneisyyteen ja irtipäästämiseen. Toinen tulevaisuuteen ja ainaiseen kiireeseen kohti kaikkea siellä olevaa.

 

Ihailen maisemaa

 

On ollut raastavaa juosta kellon perässä viimeiset vuodet. On niin paljon asioita, joita olen halunnut saada aikaan, niin vähän tunteja vuorokaudessa, niin paljon eri vastuualueita, monenlaisia aikasyöppöjä päivissäni ja viikoissani. Kiire on todella ollut ”toinen nimeni”. ”Mitä sulle kuuluu?” on kysytty, ”Kiirettä pitää”, on ollut väkinäisellä hymyllä tukahdutettu vakiovastaukseni. Mielessä on siis pyörinyt paljon, sekä to do -listan asioita, myös unelmia ja tavoitteita. Kaiken aikaa myös menneisyyden ratkeamattomia asioita. Tämä on monille meistä tyypillistä, sillä tapaamme elää sekä menneessä että tulevassa. Entä jos eläisimme tässä hetkessä?

Retriitillä jouduin pysähtymään tähän hetkeen pidemmäksi aikaa, oikeastaan jäin sen leikkimieliseksi vangiksi koko viikonlopun ajaksi. Pääsin pelaamaan hetkeen pysähtymisen peliä, intensiivisyydessään minulle melko uutta, mutta jollain tavalla tuttua. Näin tuon lyhyen ajanjakson aikana, mitä on luomani kiireen takana. Avainsanoiksi alkoi muodostua: itse luomani kiire. Kukaan muu elämässäni ei ole vastuussa kiireestä, jonka olen arkeni koristukseksi luonut. Minä itse olen haalinut kaikki tehtävät tai sallinut niiden kaatamisen niskaani kuormaksi. Minä itse suhtaudun näihin tehtäviini stressaantuen ja huolehtien. Minä luon kiireeni.

Lähdin erään kerran meditaatioharjoitusten välissä kävelylle syksyiseen maisemaan. Keltaiset koivunlehdet leijailivat tuulen ravistamina syksyisessä ilmassa. Kävelin rauhallisesti hiekkatietä metsän ja peltojen ohi ympärilleni katsellen, rauhallisesti raikasta luontoa ihaillen ja kuulostellen. Kävelin rauhassa, koska se oli paras, tärkein ja ainoa aikomukseni juuri sillä hetkellä: mitään muuta tehtävää tai aikaansaatavaa ei ollut, mihinkään ei ollut kiire. Tuuli puhalsi lisää lehtiä ilmaan, ne leijailivat kaikkialla ympärilläni. Ojensin toisen käteni, ja sain kuin sainkin yhden lehden kiinni. Silloin saa nimittäin toivoa. Sitten päästin irti.

 

Pelto ja kukat

 

Se, mitä toivoin, jääköön omaksi salaisuudekseni. Tuo yksinkertainen ja kaunis hetki oli kuitenkin symbolinen irrottautuminen kiireestä. Kyllä, elämässäni on edelleen huolia ja painavia vastuualueita. Mutta pyrin suhtautumaan niihin levollisesti, ja ratkomaan eteeni tulevat tilanteet yksi kerrallaan.

Toivo, luottamus ja pyrkimys hyvään vievät eteenpäin. Asiat ratkeavat, ne aina tekevät niin. Sitä rauhallisesti odotellessa voi ottaa yhden lehden kerrallaan kiinni. Luottaa. Hengittää. Päästää irti.

 

Kolme keinoa irrottautua kiireestä

  1. Pysähdy. Jos asiat, joiden vuoksi kiirehdit ja kuormitut, jäisivät tekemättä tai viivästyisivät hieman, mitä tapahtuisi? Olisiko lopputulos niin kamala kuin luulet?
  2. Jos kiirettä aiheuttava tehtävä on pakko saattaa loppuun asti, suo itsellesi pieni levähdystauko. Ota mukava asento. Hengitä kymmenen kertaa rauhallisesti sisään ja ulos hengitykseesi keskittyen. Aina on pieni hetki aikaa lyhyelle hengähdystauolle.
  3. Lähde kävelylle. Päätä: ”Tämän kiven juurelle jätän mielessäni pyörivät ajatukset kiireestä ja stressistä.” Jatka matkaasi. Voit noukkia kiven juurelle jättämäsi ajatukset mukaan myöhemmin, jos niitä vielä tarvitset. 

 

ProjectBeGood

On osattava luopua myös hyvästä

On osattava luopua myös hyvästä

Pyörin yhä muutos-teeman ympärillä. Oikeastaan olen aivan sen silmässä, keskellä pyörrettä. Tilassa, jossa ympärillä oleva pauhu on jo lähes laantunut, olen itse laskeutunut maan pinnalle ja enää odotan sitä jotain, joka paljastuu tomupilven takaa.

 

Luin tänään kiinnostavan artikkelin valmentajaguru Tommy Hellstenistä. Hän kertoo jutussa elämästään ja sen matkalla vastaan tulleista vaiheista, jolloin hän on kokenut vahvan intuiitiivisen tunteen, että on luovuttava tämänhetkisestä. Hellsten kiteyttää asian osuvasti:

”Joskus on luovuttava hyvästäkin, jotta jokin uusi voi alkaa.”

 

Luopua hyvästä. Siitä mitä nyt on. Jotta muutos voi tapahtua. Nämä lauseet toistuvat mielessäni.

 

Koli kävely

 

Elämä on juuri nyt ohjannut minua johonkin tuntemattomaan suuntaan, eräällä tavalla työntänyt sivuun siltä raiteelta, johon olin jo hetkeksi urautunut. Olen tilanteessa, jossa työelämään liittyvät suunnitelmat on laitettava uusiksi, kaiveltava takataskusta ennen oravanpyörää paperille hahmottuneet haaveet, tavoitteet ja unelmat. Katsottava, ovatko ne enää ajankohtaisia, ja olenko unohtanut tehdä jotain, josta ihan todella olen haaveillut. Ja sitten arvioitava tämänhetkiset voimavarani, kuunneltava, mikä on totta ja mahdollista juuri nyt. Otettava pieniä (tai suuriakin) askelia kohti tulevaisuutta.

 

Mutta ennen kaikkea tätä on päästettävä irti, luovuttava siitä, mikä oli äsken ihan hyvin, ja annettava aikaa eräänlaiselle surutyölle, jotta muutos voi tapahtua pakottamatta.

 

Koli puu

 

Olen väsynyt, ehkä hieman alakuloinen, mutta silti hyvin toiveikas siitä, että suunnitelmien uusiksi laittaminen ja uuden kurssin ottaminen kohti todellisia tavoitteita voi johtaa johonkin todella hienoon ja hyvään. Tommy Hellstenkin muistuttaa haastattelussa, että muutoksen keskellä on vain uskallettava luottaa siihen, että kaikki on hyvin. Minä luotan siihen, että kaikki järjestyy. Aina. Kun on tahto tehdä hyviä asioita, olla hyvä toisille, saada aikaan paljon ja antaa oppimastaan muille.

 

Tämän päivän tunnelmiin sopii Lovingkindness-meditaatio, jonka tarkoituksena on avata sydän rakkaudelle sekä itseä että ulkomaailmaa kohtaan. Olla valmis ottamaan muutoksen mukana tuomat hyvät asiat (juuri ne, joista vielä ei ole aavistustakaan).

 

Koli polku

Lovingkindness-meditaatio

 

Istu rauhalliseen paikkaan. Hengitä. Voit asettaa kätesi kevyesti sydämesi päälle. Suuntaa sitten seuraavat lauseet mielessäsi itsellesi:

 

♡ Olkoon niin, että olisin onnellinen.

♡ Olkoon niin, että olisin turvassa.

♡ Olkoon niin, että olisin vapaa kärsimyksestä.

♡ Olkoon niin, että olisin mahdollisimman terve.

Hengitä rauhassa. Suuntaa sitten samat lauseet jollekin toiselle henkilölle, oli se sitten läheisesi, ystäväsi tai puolituttusi tai ehkä jopa ihminen, jota kadehdit tai joka on aiheuttanut sinulle ikäviä tuntemuksia.

 

♡ Olkoon niin, että olisit onnellinen.

♡ Olkoon niin, että olisit turvassa.

♡ Olkoon niin, että olisit vapaa kärsimyksestä.

♡ Olkoon niin, että olisit mahdollisimman terve.

 

Erilaisia versioita Lovinkindness-meditaatiosta löytyy niin mindfulnessin piiristä kuin buddhalaisuudestakin. Harjoituksen ajatuksena on avata sydän rakkaudelle ja ystävällisyydelle sekä itseä, että ulkomaailmaa kohtaan. Sydämen avaaminen auttaa oman intuition kuuntelussa ja se myös valmistaa ja tekee vastaanottavaisemmaksi kaikelle ympärillä olevalle hyvälle. Jotta muutos voi tulla ja tuoda mukanaan hienoja asioita.

ProjectBeGood

 

Vuorimeditaatio

Vuorimeditaatio

✧ Seiso rennosti, mutta ryhdikkäästi, molemmat jalat tukevasti maata vasten. Sulje silmäsi. Kuvittele mielessäsi kaunis vuori, sellainen, jonka olet nähnyt valokuvissa tai jonka juurella olet vieraillut.

✧ Ajattele, että tukevasti maata vasten olevat jalkasi ovat kuin vuoren juuri ja pääsi hipoo taivasta kuin vuoren laki. Näe silmissäsi tuo mielikuviesi vuori ja se, kuinka vakaalta ja ylväältä se näyttää. Ajattele, että sinä olet kuin tuo vuori.

✧ Vuoren pintaa piiskaavat vuodenaikojen mukaan sade, tuuli, lumi ja toisinaan sitä lämmittävät auringosäteet. Kaikki nämä ilmiöt ovat vuorelle yhdentekeviä, sillä se itse pysyy vakaana ja muuttumattomana. Sinun ajatuksesi, huolesi ja murheesi ovat kuin nuo vuodenaikojen vaihtelut. Sinä itse pysyt vakaana, aina sinuna itsenäsi huolimatta ajatuksistasi. Voit rauhassa antaa ajatustesi tulla ja mennä.

✧ Seiso vielä hetki hiljaa ja anna ajatusten tulla ja mennä ja tunne, kuinka itse seisot lujasti maassa, ylväänä. Avaa silmäsi. Olet tässä ja nyt. Tarpeeksi hyvä.

ProjectBeGood

Vuorimeditaatio on hieman päivitetty teksti aikaisemmasta hyvän mielen blogistani. Harjoitus on eräs perus-mindfulness-harjoitus, jonka tarkoituksena on ammentaa energiaa maadoittumalla, juurtumalla ja rakentamalla luottamusta omaan voimaan huolimattta ajatusten myrskyistä.

Kuva Pixabay

Antaudu hetkelle löytääksesi hiljaisuuden

Antaudu hetkelle löytääksesi hiljaisuuden

Tein pitkästä aikaa haastattelun, jonka pohjalta kirjoitin eräille nettisivuille tulevan kirjallisuusartikkelin. Tällä kertaa aiheena oli riippuvuudet ja niiden hoito uudenlaisella menetelmällä, jossa toipumistiellä käytetään vertaistukiryhmien ja terapian lisäksi meditaatiota ja tietoisen hyväksymisen taitoja.

Puhuimme haastateltavieni kanssa myös mielenkiintoisesta ilmiöstä, ykseyden kokemuksesta, joka heidän mukaansa on olennainen askel toipumisen tiellä. Ykseyden kokemus syntyy ennalta-arvaamatta jossakin tietyssä hetkessä, sellaisessa tilanteessa, jossa apua ja muutosta kaipaava henkilö antautuu kokemukselleen ja sen hetken tuntemuksille. Ottaa hetken tuskineen päivineen vastaan sellaisena kuin se on.

Antautumisen ja hyväksymisen hetki voi johtaa todelliseen avautumiseen, jolloin on mahdollista saavuttaa toisen ihmisen ja ympäröivän maailman kanssa ykseyden hetki. Tällaisena hetkenä aika, paikka ja oma erillisyys ikään kuin katoaa, ja tuntee ”puhuvansa samaa kieltä” toisen ihmisen kanssa, on ikään kuin osa tuota toista. Tällaisena hetkenä asioiden ja asiantilojen ”haluaminen” ja tulevaisuuteen suuntautuva haikailu päättyy, sillä kaikki tarvittava on jo tässä hetkessä, eikä mitään muuta tarvitse enää haluta.

Tämä tavattoman kiinnostava ilmiö jäi mieleeni pyörimään ja pohdituttamaan. Voisiko tällaista ykseyden hetkeä pyrkiä tavoittelemaan tietoisesti? Jos riippuvuuksien hoitopiireissä on koettu tällaisen hetken olevan muutoksen avain, voisiko vastaava hetki olla muutoksen laukaisin myös aivan tavallisessa elämässä?

Istuin sittemmin bussissa, keskellä kiireistä työsumaa, säntäämässä jälleen kerran paikasta toiseen, tehtävälistoja mielessäni pyöritellen. Tietoisena siitä, että työtilanteeni on ollut jo pitkään hyvin epäterveellinen ja kuormittava. Samalla tietoisena siitä, että teen kuitenkin parhaani, jotta kuormitus jäisi väliaikaiseksi. Pyrin erilaisilla helpottavilla keinoilla vähentämään stressikuormituksen mukana tulevia negatiivisia ilmiöitä. Tarkoittaa sitä, että meditoin, yritän nukkua säännöllisesti, yritän muistaa syödä monipuolisesti ja tehdä mukavia, palauttavia asioita, jotta stressi ei olisi koko elämä.

Silloin kun maltan jättää somen selailun sikseen matkoillani, käytän matkustamiseen kuluvan ajan haaveiluun. Tarkoituksettomaan, vapaaseen tajunnanvirtaan. Joku voisi kutsua tätä ehkä mietiskelyksi, mutta ilman mitään päämäärää.

Tällä kyseisellä bussimatkalla olin jo päätynyt stressin keskellä hyväksymisen vaiheeseen. Tilanne oli mikä oli, ja päätin ottaa sen vastaan sellaisena kuin se on päivittelemättä ja suurentelematta mielessäni asioita. Antauduin vain vertauskuvallisesti kyseiselle hetkelle kaikessa sen epämukavuudessa. Katsoin bussin ikkunasta ja silloin kävi jotain, jota ei ole pitkiin aikoihin kohdalleni käynyt. Mieleni tyhjeni kaikista ylimääräisistä ajatuksista, näin vain silmissä vilistävän kaupunkimaiseman, ja yksinkertaisesti tunsin itseni siinä istumassa ja hengittämässä rauhallisesti. Ilman stressin häivääkään. Mikä ihana tunne, kun päässä ei yhtäkkiä pyörikään sata miljoonaa to do -listan juttua, huolta, haavetta tai suunnitelmaa!

 

kesäyön meditaatio
Pysähtyminen, hiljentyminen ja hetken rauhaan tuudittautuminen on voimakas, palauttava ja rentouttava kokemus. Meillä on ympärillämme kaunis suomalainen luonto, joka on kuin luotu hiljentymiselle. Oli kuitenkin hauskaa huomata, että hiljentyminen on mahdollista myös keskellä kaupungin vilskettä, ruuhkabussissa!

Mitkä voisivat olla siis ne pienet askeleet, jotka voi ottaa kokeakseen todellisen hetkeen pysähtymisen?

 

Hiljentymisen avaimet:

  1. Yritä hyväksyä hetki sellaisena kuin se on. Antaudu tilanteelle parhaasi mukaan.
  2. Etsiydy mahdollisimman rauhalliseen paikkaan. Ole kerrankin tekemättä mitään.
  3. Avaa silmäsi, katso ympärillesi, hengitä. Olet osa kaikkea ympärilläsi olevaa.

 

Minusta tuntuu, että olen parhaillaan koko elämän läpäisevässä hiljentymistä vastaavassa tilassa, jossa muutos on tapahtumaisillaan, se on aivan ovella. Ensi kertaa todella pitkään aikaan en tiedä, missä olen parin viikon päästä, mitä töitä tulen pian tekemään ja mitä elämässäni muutenkin tapahtuu. Edessä on täysin tuntematon syksy, ja tähän kauhistuttavaan ajatukseen olen ollut hukkua huolissani viikkojen ajan. Kunnes päätin hyväksyä tilanteen. Olen antautunut tälle hetkelle sellaisena kuin se on. En odota, vaadi, pyristele tai yritä väkisin saada jotakin tapahtumaan. Tiedän, että tämän pysähdyksen ajanjakson jälkeen tapahtuu paljon. Tapahtuu suuria, hienojakin asioita. Ja kun ne tapahtuvat, olen ammentanut ne kohdatakseni voimaa tämän hetken hiljaisuudesta.

 

ProjectBeGood